Kuinka usein hymyilet tuntemattomille? Entä tutuille ja ystäville? Itse ainakin huomaan, että hymyilen vain niille, kenet tunnen tai tiedän sekä niille keille puhun. Ulkona taas tuntuu, että ihmiset välttelevät toistensa katsetta. Voihan olla, että tämä liittyy jotenkin suomalaiseen kulttuuriin. Vaikea sanoa, kun en ole ulkomailla olevaa arkea niin paljoa päässyt tarkkailemaan.

Oikeastaan ei tarvitsekaan hymyillä, jos on huono päivä. Jos tuntuu surulliselta, niin silloin saa olla surullinen. Silloin kun  kiukuttaa niin sitten saa olla vihainen. Tunteiden pitäminen sisällä vain kasaa niitä ja synnyttää ongelmia. Tietenkin kannattaa miettiä, että miten niitä tunteita purkaa, ettei ihan nyt mene tekemään mitään peruuttamatonta suutuspäissään.

Silloin kun aurinko paistaa omaan elämään todella kirkkaasti ja kaikki tuntuu hyvältä, miksi ei jakaisi sitä muillekin? Hymy tuntemattomalle, yksinäiselle tai omalle kaverille voi pelastaa tämän ihmisen päivän. Ja vaikka toinen osapuoli ei vastaisi hymyyn, ei siitä kannata lannistua. Ehkä se seuraava ihminen sitten hymyilee takaisin.