Olisihan sitä varmasti hauskempiakin tapoja viettää perjantai-iltaa kuin tekemällä läksyjä. Täällä minä taas olen näitä kouluhommia väkerrellyt, kun tuo koeviikkokin lähestyy uhkaavasti. Toisaalta on tässä positiivisia puoliakin. Tuo sateinen ilma suorastaan vaatii minua jäämään sisälle. Minulla on myös viikonloppuna enemmän aikaa tehdä, mitä haluan. On minulla onneksi vielä tänään aikaa levätä.

image-normal.jpg

Olen tässä vuoden lopussa yrittänyt alkaa miettiä, että mitä minä haluan opetella ja mistä voin vähän joustaa. Minulle on kuitenkin tällaisena tunnollisena oppilaana todella vaikeaa jättää mitään tekemättä. Uskon kuitenkin sen kehittyvän tulevaisuudessa. Mutta ensi kesänä panostan sitten lepäämiseen täysillä. Tai siis en panosta mihinkään. Olen vain ja teen kaikkea mukavaa. Levätkää tekin kaikki ja ottakaa elämä rennosti! Niin se on paljon mukavampaa. Kannattaa muistaa, että oma terveys on kaikkein tärkeintä, eikä sitä kannata riskeerata uuvuttamalla itseään täysin.