Ollaan nyt viidettä päivää täällä mummolassa. On ollut mukavaa. Ollaan tavattu isovanhempia paljon, retkeilty, shoppailtu ja oltu rannalla. Täällä on sellainen ihana ranta, jossa on sopivasti porukkaa, että mahtuu hyvin. Vesi on lämmintä ja järvessä hiekkapohja. Ainut miinuspuoli on ampiaisten paljous. Onneksi ne ei ollut sellaisia ampiaisia, jotka kiehnääntyy ihan kiinni.

Nytkin minun tekisi mieli mennä tuonne rannalle ja pulahtaa veteen.

image-normal.jpgimage-normal.jpg

Koin tänä aamuna kunnon säikäytyksen.Olin katsonut edellisellä viikolla poikaystäväni kanssa Supernaturalin ensimmäisiä jaksoja. Pelkään peilejä jo ennestään. Sitten tuli jakso, joka käsitteli Bloody Maryä, peileissä olevaa haamua. Minulla kesti useita päiviä, että pystyin taas rauhallisin mielin menemään peilien eteen. Sitten tänä aamuna olin menossa vessaan ja näin vain peilin. Valot eivät olleet päällä. Säikähdin kamalasti, kun peilissä näkyikin tummat kasvot. Siellä pikkusiskoni oli irvistelemässä peilin edessä. Aikamoinen sattuma.