Tänä aamuna tapahtui ihme. Aamu kuudelta herätessäni en ollutkaan kuoleman väsynyt. Minusta se kertoo siitä, että alan sopeutumaan tänne Ranskaan paremmin. Eilen huomasin jopa, että ymmärsin isäntäperheeni keskenäistä keskustelua. En vielä kaikkea ymmärrä, mutta tästä se lähtee.

Aloitin koulunkäynnin maanantaina. Kuljen koulussa samoilla tunneilla kuin host-siskoni. Hän on ekonomialinjalla, joten sitä me sitten opiskelemme paljon. Onneksi se on kiva aine. Minun mielipiteeni kouluaineista jakaantuu täällä kahteen ryhmään: kivat ja ei kivat aineet. Ne määräytyvät siten, että mitä ymmärrän siellä tunnilla. Kivoja aineita on matematiikka, ekonomia, englanti, historia  ja biologia. Ei kivoja aineita ovat äidinkieli (siis ranska), kemia ja joku aine, jonka nimeä en edes tiedä. Onneksi minulta ei odotetakaan heti mitään huipputuloksia koulussa, sillä enhän minä nyt ole samalla tasolla kuin muut. 

Olen käynyt myös kahden päivän aikana ranskan kielen tukiopetuksessa. Välillä se on turhauttavaa, kun ei osaa. Mutta se on ihan hauskaa, kun sen toisen tukiopettajan kanssa piirretään ne sanat, mitä ei tiedä. Sitten nauretaan niille piirroksille, jos ne on hassuja. Mä piirsin junan tänään ja se näytti sellaselta teletapin päältä :D

Olen tavannut tosi mukavia ihmisiä koulussa. Monet ovat kiinnostuneita minusta, sillä olen vaihto-oppilas. Onneksi minulla on minun host-siskoni, joka on esitellyt minut kaikille. Siten on ollut helpompi löytää ystäviä ja muutenkin kommunikoida. Nyt minun täytyy vielä rohkaista mieleni ja mennä reippaasti puhumaan kaikille.

Host-perheeseeni olen jo tutustunut enemmänkin. He ovat tosi mukavia. Meidän kanssamme asuu myös host-siskojeni serkku. Se on kivaa, kun on paljon porukkaa talossa. Sen ansiosta meillä on eläväiset ja hauskat illat.

Eilen illalla löysin suihkusta jättimäisen hämähäkin. Se oli melkein kämmenen kokoinen, mutta ei ihan. Yleensä en pelkää ötököitä, mutta ei niin isoa hämähäkkiä vaan voinut olla pelkäämättä. Onneksi vanhempi host-siskoni sattui olemaan lähellä ja hän hoiti hämähäkin poistamisen.

image-normal.jpg

Tässä näkyy vielä ostokseni tähän mennessä kotikaupungistani. Ostin päiväkirjan ja kyniä, jotka ovat yleisiä Ranskassa. Nyt sulaudun joukkoon. Ainakin jos kyniä katsotaan. :D