Kävimme tänään isäntäperheeni, mummin ja sukulaisperheen kanssa syömässä ravintolassa. Täällä ranskassa on normaalia syödä lettuja pääruuaksi. Ja syötiin me lettuja jälkiruuaksikin. Otin pääruuaksi letun, jossa oli kinkkua, tomaattia, paprikaa ja sieniä. Jälkkäriksi otin letun mansikkahillolla. Oli kyllä tosi hyvää!

Sen jälkeen menimme host-perheeni kanssa kylään nimeltä La Gacilly. Siellä on ensimmäinen Yves Rocherin liike. Olen nyt seisonut sen ulkopuolella. Se on nätillä paikalla, sillä sijaintina on pikkukylä eikä kaupunki. Liikkeen vieressä oli labyrintti. Se ei ollut ihan sellainen pensasjuttu, mitä on kaikissa elokuvissa yms. Mutta oli se hauska kuitenkin. Siellä oli jotain puskia ja sellaisia napaan asti ylettyviä aitoja. Labyrintin tavoitteena ei ollut päästä toiselle puolelle vaan takaisin alkuun.Kaikkien niiden kasvien keskellä tuli syksyinen olo. Vaikka talvinen olohan pitäisi tähän aikaan vuodesta olla. Vähän on erilaista täällä Ranskassa.

image.jpg

image.jpg

image.jpg

Löysin itselleni uudet korvakorut. Nämä sopivatkin päivän lehtiteemaan.

image.jpg