Ranskassa on oikein kiva etu, mitä Suomessa ei ole: kahden viikon pääsiäisloma. Lomani on edennyt jo yli puoleen väliin.  Kivasti onnellisissa tunnelmissa olen sitä viettänyt. Ensimmäisellä viikolla menin ensimmäisen host-perheeni luokse kylään. Kävimme tivolissa, Pornicissa meren rannalla, mummin luona kylässä ja teimme macaron-leivoksia.

Pornicin reissu oli kyllä mielenkiintoinen. Heräsimme aikaisin aamulla host-siskoni kanssa, menimme bussilla ja raitiovaunulla päästäksemme toiselle bussiasemalle. Emme mahtuneet ensimmäiseen bussiin, joten jouduimme odottamaan kaksi tuntia. Toiseen bussiin onneksi pääsimme, mutta menimme meidän pysäkistämme ohi. Onneksi host-siskoni täti pystyi hakemaan meidät ja pääsimme neljän tunnin matkan jälkeen vihdoin perille. Menimme nälkäisinä letturavintolaan ja söimme namnam niin hyviä lettuja. Tapasimme host-siskoni serkun, joka asuu perheellä aina viikot. Mutta ei meille jäänyt paljoa aikaa, kun piti lähteä kotia kohti. Mutta oli kiva käydä, nähdä serkku ja syödä hyvin. Oli jo ihan kesäkelikin.

Olen aina ajatellut, että macaronien tekeminen on tosi vaikeaa. Meillä oli ainakin hyvä resepti, sillä ei se ollut mahdotonta laisinkaan. Siihen meni vain aikaa. Meillä ei ollut muottia, mutta haluaisin ostaa sellaisen täältä Ranskasta, jotta voisin tehdä oikein hienoja macaroneja. Kyllä näistä meidän tekemistäkin tuli nättejä ja tosi hyviä.

IMG_5507.jpg

Tällä hetkellä olen viikon matkalla Bretagnessa host-perheeni ja kahden tosi söpön pikkutytön kanssa. Olemme kävelleet paljon meren rannalla, vierailtu markkinoilla, pelattu lasten kanssa ja nautittu hyvästä ruuasta. Tämä on tällaista huoletonta oleskelua (Jos pakollista koulukirjan lukemista ei lasketa). Aamulla aletaan miettiä, että minne sitä tänään mentäisiin ja sitten lähdetään. 

Ensimmäinen kuva on otettu viikonloppuna tästä meidän vuokra-asunnon läheltä. Kävimme kävelyllä meren rannalla ja pysähdyimme istuskelemaan sellaiselle puun rungolle, joka kasvoi vaakatasossa. Olemme Baden nimisessä kylässä. Tämä on tällainen pieni paikka, josta kuitenkin löytyy kaikki tarvittava, kuten letturavintola jonka antimista nautimme lauantaina saapuessamme tänne. 

IMG_5532.jpg

Kävimme hieman rypsipellossa käppäilemässä eilen. No ei me otettu kuin yhteiskuva, mutta se näytti tosi hienolta, kun oli ympäröity kukilla. Samalla se oli vähän pelottavaa, sillä amppareita pörräsi ihan kaikkialla. Mutta onneksi niillä oli muuta ajateltavaa kuin me niiden kaikkien kukkien keskellä.

IMG_5549.jpg

Tänään kävelimme pienelle saarelle. Sinne pääsi kävellen aamulla, mutta iltapäivällä vesi nousee ja sitten ei saarelta poistutakaan noin vain.

image.jpg

Kävelimme myös rannalla, jossa oli paljon veneitä parkissa. Paikka oli todella kaunis ja säät suosivat. Siellä olikin paljon väkeä ottamassa aurinkoa. Me emme kuitenkaan jääneet loikoilemaan. Itse ostin uuden hatun, koska päänahkani ei oikein kestä tätä Ranskan kevätaurinkoa ja on jo palanut jakauksen kohdalta.

image.jpg

On tässä siis paljon tullut puuhailtua. Samalla olo on rentoutunut. Olen siis rentouttavasti puuhaillut :D