Nyt on käyty vanhalla kotiseudulla Hämeessä kyläilemässä ystäväni luona. Siellä vietin ilontäyteiset neljä päivää jutellen, metsässä samoillen, palapeliä kooten, hauskoja videoita katsellen ja tulihan sitä kaupungissakin käytyä.

Ystäväni oli tänä talvena ajanut ajokortin, joten pääsimme kaupunkiin ihan autolla körötellen. Eikä edes pelottanut olla tämän ystävän kyydissä. Kävimme tutustumassa uuteen kauppakeskus Goodmanniin. Heti ryntäsimme Tigeriin, tähän pienen niin iiiihanan, hyödyllisen ja vähän hyödyttömämmän tavaran kauppaan. Tarttui sieltä mukaan kirjainleimasimet. Lisäksi kauppakeskuksesta saimme mahan täyteen ja laukkuun hieman makeaa mukaan leffaa varten. Kävimme katsomassa Minion-elokuvan. Sen suloisuus sai tällaisen lähes täysi-ikäisenkin sydämen sulamaan. Tosin minun kohdallani se ei ole kovin vaikea tehtävä, sillä olen tällainen söpöjen asioiden ystävä :D

image.jpg

Kotikylässä oli tietenkin päästävä metsään kävelemään: onhan se yksi suosikkipaikoistani siellä. Meillä oli vielä kylässä asuessa ystäväni kanssa tapana kävellä yli kahden tunnin kävelylenkkejä ja höpötellä minkä ehti.

image.jpg

Metsiköstä löytyi mustikoita ja olihan meidän herkkusuiden pakko jäädä niitä hieman maistelemaan. Ja hyviähän ne olivatkin. 

image.jpg

Loppujen lopuksi neljä päivää oikein hujahti ohi. Olisihan sinne voinut jäädä kaverin luokse vaikka kuinka pitkäksi aikaa. Noh, eiköhän tuonne tule taas pian mentyä uudestaan.

image.jpg