Minusta ei ole siiten koulun alun jälkeen kulunut pihaustakaan. Se johtuu siitä, että olen tukka putkella viilettänyt ja tuskassa hoitanut kouluhommia. Tervetuloa lukion kakkoselle :D Mutta on tähän mahtunut myös opiskelun iloa ja paljon hyviä hetkiä. Koska teitä ei välttämättä (ainakaan suurinta osaa) kiinnosta, kuinka olen hermostunut rationaalilausekkeiden setvimiseen yms. ajattelin kertoa vain niistä hyvistä hetkistä. 

Ensimmäisellä kouluviikolla meille tuli kaveri kylään: siili. Eikä se oikeastaan pelännyt meitä, kun se viipotteli meidän pihassamme. Päätimpä siis ottaa ilon irti tästä ja ottaa pari kuvaa.

image.jpg

image.jpg

Poikaystäväni päätti ilahduttaa läksyjen tekoani tekemällä minulle keksejä. Hän vielä tuli yllätyksekseni aiemmalla junalla, jotta hän voisi kulkea minun kanssani kouluun. Onnellinen aamu, ja onnellinen iltapäiväkin kun sai syödä niitä keksejä.

image.jpg

Minulla oli kaverin tuparit ja kävimme samana iltana katsomassa Helsingin taiteiden yötä. Oli tosi mukava ilta, vaikka taiteiden yöstä ei satuttu näkemään hirveästi ohjelmaa. Tosin näimme puusta tehdyt patsaat Tuomiokirkolla ja katusoittajia. Ehdottomasti paras katusoittaja oli mies, kuka soittaa pulloja. Hän soittaa tosi hienosti eikä ole helppoa virittää niitä pulloja ja sitten muistaa, missä on mikäkin nuotti. Koska tästä minulla ei ole hyviä kuvia, laitan eilen otettuja kuvia meidän pihalta.

image.jpg

Meillä oli myös nasut. Ne on sellaiset koulun tervetuliaisjuhlat. Siellä kakkoset ja abit käskyttää ykkösiä ja ykköset palvoo maassa. Myöhemmin sitten kaikki juhlii yhdessä. Minä en halunnut käskyttää, joten olin sitten kavereiden kanssa. Oli kyllä hauska ilta.

image.jpg

Onhan tässä taas vaikka mitä tapahtunut. Yritän taas pian kirjoitella uudestaan. Mutta ei liian pian, sillä jos ei ole tapahtunut mitään niin en halua päätyä selittämään teille ranskan kielen infinitiiviä tänne tai muutakaan sellaista.

Pirteää viikkoa!