Aika kulkee todella nopeasti. Kaikkea kivaa on ehtinyt tapahtumaan. Olen keskustellut ensimmäisiä pitkiä keskustelujani, poiminut omenoita, tavannut host-perheeni sukulaisia, aloittanut uuden harrastuksen ja vaikka mitä.

Eilen olin niin ylpeä itsestäni, kun puhuin vanhemman host-siskoni kanssa noin 15 minuuttia. Se oli sellainen ihan oikea keskustelu enkä käyttänyt sanakirjaa. Minulle tuli siitä hyvä mieli- Älysin, että nämä ihmisethän ymmärtävät, mitä haparoivalla puheellani yritän heille sanoa. Olenhan minä toki kaikkea pientä puhunut ennen eilistä. Ja tänään sain aikaiseksi jutella yhden kaverini kanssa kaksisteen silleen kunnolla. Tästä se lähtee!

Viikonloppuna kävin poimimassa omenoita omenatarhasta. Se oli vähän niin kuin Suomessa on mansikkatilat, mutta siellä oli vain puita mansikoiden sijasta. Siellä oli myös host-perheeni sukulaisia. He ovat todella mukavia. He kyselivät minulta kaikenlaista Suomesta ja täällä olostani.

Menin 16-vuotiaan host-siskoni kanssa teatterikerhoon viime viikolla. Minun oli tarkoitus vain käydä siellä se kerta, mutta innostuinkin niin, että menin eilen sinne uudestaan. Ajattelin, että teatteri voisi olla hauska harrastus. Kurssilla teemme kaikenlaisia ilmaisuharjoituksia. Eilen meidän piti esittää sellaista, että olimme tosi kovassa tuulessa ja tuuli vaan kasvoi ja kasvoi. Meidän piti myös tehdä ihmispatsaita teemana tietyt tunteet. Ja teimme me siellä kaikkea muutakin, mutta niitä harjoituksia oli niin paljon, etten nyt ala niitä selittämään. Mutta kaikkea kivaa. Onhan se vaikeaa, kun ei aina ymmärrä ohjeistusta, mutta katson mitä muut tekevät. Ja kaikki ovat suhtautuneet vaikeuksiini kielen kanssa suopeasti. Yksi syy, miksi pidän teatterikerhosta on se, että siellä on tosi mukavia ihmisiä. Siellä on hyvä olla ja turvallinen ympäristö ilmaista itseään.

Olen saanut lisää innostusta ranskan kieltä kohtaan lukemalla sarjakuvia. Vanhempi host-siskoni lainasi minulle hänen sarjakuvakirjojaan. Olen lukenut Lou! nimisen kirjan puoleen väliin. Se on todella söpö kirja, joka kertoo 13-vuotiaasta tytöstä ja hänen elämästään. Kirja on ihanasti piirretty ja juoni on hauska. Voi olla, että se on suunnattu nuoremmille, mutta minä pidän siitä ja se on tarpeeksi helppo, jotta ymmärrän sitä.

Kuvassa näkyy nätti ruusu koulumme pihalta.