Jo monta kuukautta olen odottanut tätä elokuvaa. Vihdoin se tuli heinäkuussa teatteriin ja kävimme sen kaverini kanssa katsomassa: Minions (Kätyrit). Voin sanoa suoraan, että se oli odottamisen arvoinen elokuva.

Leffassa kerrotaan kuinka minionit ovat etsineet itselleen isäntää aikojen alusta lähtien, mutta eivät ole onnistuneet pitämään häntä hengissä tarpeeksi kauaa. Minionit masentuvat, sillä heillä ei ole ketään ketä palvella. Kevin, Stuart ja Bob päättävät lähteä etsimään heille uutta pomoa. He menevät 60-luvun New Yorkiin ja sieltä Englantiin ja siitä hurja seikkailu alkaa.

Onhan minionit suunnattu lapsille, mutta elokuvassa on vain niin mahtava huumori, että sitä voi kyllä katsoa ihan vauvasta vaariin. Oikein sulin näiden viipottajien söpöydestä. Juonikin oli hyvä vaikkakin yksinkertainen, mutta minioneiden höpsöilyt toivat elokuvaan paljon mielenkiintoa.

Ehdottomasti suosikkihahmoni oli Bob. Hänet on kuvattu nuoremmaksi kuin Kevin ja Stuart. Hän on hyvin yksinkertainen ja se lisää hauskuutta: muut ovat kauhuissaan jostain ja Bob vain hymyilee. Tietysti hän oli myös söpöin. Kevin on ryhmän johtajahahmo ja fiksuin kolmikosta. Stuart taas pitää kitaralla soittamisesta ja luulee paloposteja miniontytöiksi.

Tätä elokuvaa suosittelen kyllä kaikille söpöjen asioiden ja komedioiden ystäville iästä riippumatta.

Poikaystäväni toi minulle Englannista Stuart-pehmon, sillä hän on kuunnellut minioninnostustani kuukausikaupalla. Olinkin ikionnellinen tämän saadessani (ja tietenkin poikaystävän nähdessäni :D ). Annoin Stuartin harrastaa lempipuuhaansa siskoni kitaralla.